keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Leirin loppu

Kolme viikkoa Sevillassa on hurahtanut nopeaan ja huomenna on taas edessä matkustus. "Lääh ja puuh"-fiiliksillä ollaan jo nyt etukäteen, matkustuspäivät kun ei ole mitenkään mukavia. Huomennakin saamme kulutettua koko päivän siihen, että pääsemme täältä Etelä-Euroopasta koti-Suomeen...

Tosissaan aika on mennyt nopeaan. Valitettavasti molemmat vähän sairastelimme leirin aikana, mutta nyt olemme onneksi terveiden kirjoissa ja tämä loppuleiri on mennyt hyvin. Ennen huomista matkaa meidän pitää vielä pakata kajakit ja kaikki muutkin maarahtina kulkevat tavaramme traileriimme (lisää läähhiä ja puuhhia). Traileri suuntaan ensi viikonloppuna ruotsalaisen kuskimme Kristerin toimesta Belgiaan odottamaan meitä. Eli karavaanimme siirtyy Belgiaan viimeiselle 2 viikon leirille ennen EM-kisoja. Sitä ennen saamme vielä hengahtää kotona viikon verran ja nauttia toivottavasti lämpimästä Suomen keväästä!?!

Ei kommentteja: