Kuluneen viikon aikana on tapahtunut aikas paljon meidän kannalta urheilurintamalla! Koitan jotenkin jäsennellä tapahtumia...
EM-kilpailut
EM-kisat meni meidän perheen osalta hyvin ja vähän heikommin.
Ensin vaikka ne vähän heikommin menneet kisat. Eli Kalle sairastui viikon alussa flunssaan ja kun lisäksi kaksikkoparilla Mikalla oli selkävaivoja kisoissa, ei tuleville sukupolville jäänyt paljoa kerrotavaa poikien EM-kisoista. Pojat meloivat alkuerät torstaina puolikuntoisina ja toivoivat että perjantaina terveydentilat olisivat olleet paremmat. Toisin kuitenkin kävi, perjantaina 1000 metrin välierien jälkeen pojat vetäytyivät kisoista kokonaan pois kisalääkärin luvalla. Onneksi kisat eivät olleet kauden päätavoite ja terveyden kanssahan ei kannata leikkiä! Pojat ovat hyvässä kunnossa ja kaksikko on kulkenut hyvin. Pojjaat näyttävät toivottavasti kyntensä tulevissa mc-kisoissa...
Minun osaltani kisaviikonloppu oli ihan huippu! Lopputuloksena saavutimme kaksikolla olympiapaikan ja EM-hopeaa. Kisat menivät siis jopa paremmin kuin uskalsin odottaa, vaikka luotinkin siihen, että jos saamme kaksikon menemään hyvin yhteen, niin olemme nopeita sillä. Muttta että voitimme viime vuoden maailmanestarit... jes! Mikä oli myös ilahduttavaa, niin petrasimme hyvin kisojen aikana, jokainen veto oli parempi kuin edellinen. Olin todella helpottunut kisojen jälkeen, EM-kisoissa kun olimme pakko-onnistumiesen edessä ajatellen olympialaisia.
Olympiavalinnat
Suomen olympiakomitea täydensi eilen kolmannen kerran Pekingin olympiajoukkuetta. Meidän "perheprojektista" nyt sitten toinen puolisko on virallisesti olympiajoukkeenjäsen, kun melonnan naistenjoukkue nimettiin. Näyttömme viime viikonlopulta koettiin riittäväksi, miesten puolella halutaan vielä näyttö tältä kaudelta. Viimeinen olympiajoukkueen valinta on 21.7., silloin siis nimetään miestenjoukkue olympiamelontoihin.
Lomaviikko
Meillä on tämä viikko lomaa treeneistä! Rankan talven jälkeen pidämme itsemme tämän viikon pois kajakeita ja lataamme akkuja loppukautta varten. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti kilpailla tulevana lauantaina Kaukajärvellä kansallisessa kilpailussa, mutta jätämme molemmat kilpailun väliin ja keskitymme tämän viikon lepäämiseen. Ja Kalle itsensä parantamiseen! Kallen viime viikkoinen flunssa ei alkanut parantumaan, joten eilen sitten suuntana oli lääkäri. Ja nyt päällä on antibiottikuuri keuhkoputkentulehdukseen, lisäkkeenä vahvat yskänlääkkeet.
Ps. Ja yhteinen kiitos tätäkin kautta kaikille tsemppauksista ja onnitteluista. Viestejä on tullut niiiiiin paljon joka suunnalta, etten millään ole ehtinyt vastailla kaikille! Iso KIITOS!!!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Aikas vauhdilla tosissaan mun kohdalla asiat tapahtui, viikko sitten sitä elettiin vielä olympialaisten suhteen täysin epävarmoina! Kyllä helpottaa, että nimeäminen tuli nyt heti.
Vähän tässä kuitenkin omia fiiliksiä on laskenut Kallen ja Mikan epäonni EM-kisoissa. Onneksi usko poikiin on vahva! :)
Onneksi olkoon vielä upeasta suorituksesta ja kisapaikasta! Nyt pidetään sitten peukut pystyssä vielä Kallen ja Mikan puolesta.
Nauttikaahan lomasta ja ladatkaa akkuja tulevaa koitosta varten. Koska pääsette lähtemään Pekingiin?
Kiitos Emmie!
Itse melonnat kisataan Pekigissä kisojen jälkimmäisellä viikolla eli 18.-23.8. Mutta ennen kisoja menemme Japaniin "pre-campille" (totuttautumaan aikaeroon, mutta pois Pekingin saasteista...), jonne lähdemme suunnilleen 4.8.
Lähetä kommentti