Olympialaisiin lähtö alkaa tässä pikku hiljaa konkretisoitumaan, kun posti toi alkuviikosta kaksi isoa pahvilaatikollista olympiajoukkeen varusteita minulle. Eilinen ilta sitten meni vaatteita sovitellessa. Ihan mukavalta satsilta vaikuttaa varustepaketti tällä kertaa, kivasti eri värejä on mukana vaatteissa ja ihan nuorekkaitakin asuja on tarjolla. Ja ne mielenkiintoisimmat vaatteet eli matkustus- ja avajaismarssiasut sekä edustusverkkarit olivat ihan ok. Avajaisasuthan olivat jo esillä aiemmin YLE:n olympiailtamissa. Naiset siis edustavat matkalla ja avajaisissa Marimekossa ja miehet Turo Tailorin vaatteissa. Kengät ja laukut ovat ECCO-merkkisiä.
Olisi tietysti ollut mukavaa, että olisimme Kallen kanssa saaneet yhtäaikaa varusteemme sovitettaviksi, mutta toivottavasti meillä on vielä sitten myöhemmin edessä sama urakka Kallen tavaroiden kanssa :)
Nyt kun vielä saisi tuon järjettömän ison matkalaukun jemmatua johonkin reiluksi kuukaudeksi...
torstai 19. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Teidän varusteisiin ei kuulut lainkaan Olympiapantaa, jollainen meidän lapsilla on. Ovat keksineet leikkiä olympialaisia, joissa lajeina on ollut mm. kilpahevosjuoksua (polkupyörä toimii hevosena), estejuoksua ja pituushyppyä. Melontaa ei kuulemma ollut kun ei ollut vettä :D Olympiapantana toimii toisella Hello Kitty- ja toisella autoaiheinen vyö otsalla :D
Täytyy antaa palutetta Olympiakomitean suuntaan, että tuleviin kisoihin varustepakettiin pitää lisätä olympiapanta. Selvästi ilman niitä ei voi kisailla ;)
Lähetä kommentti