Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, olemme tällä hetkellä Floridassa, tarkemmin sanottuna Indian Harbour Beachillä Floridan itärannikolla. Lensimme tänne viime tiistaina ja takaisin Suomeen olemme tulossa 15.4. Kaiken kaikkiaan olemme reissussa 9 viikkoa.
Treenipaikkana tämä on meille uusi, joten mukavaa vaihtelua on siis tuttuihin kuvioihin tiedossa. Suomesta meitä on liikkeellä täällä Floridassa 3 hengen porukka - Kallen ja minun lisäksi Hokajärven Mika, Kallen kaksikkopari, on mukana leirillämme. Kolmestaan meidän ei kuitenkaan täällä tarvitse treenailla, sillä melojia ympäri maailmaa kokoontuu tänne vuosittain treenailemaan. Tällä hetkellä täällä on melojia Ruotsista, Saksasta ja Kanadasta, mutta helmikuun aikana porukka lisääntyy mm. tanskalaisilla ja norjalaisilla melojilla.
Treenaamme kanaalissa, joka on yhteydessä Atlanttiin. Vesi on murtovettä, joten se on suolaista, mutta suuria vuorovesivaihteluita ei ole. Ainakin ensituntumalta treenivedet tuntuvat mukavilta ja hyviltä. Ja hieman erilaiselta kuin mihin esimerkiksi kotimaassa olemme tottuneet - heti ensimmäisellä lenkillä näimme delfiinejä ja pelikaaneja...
Meillä on vuokrattuna aivan melontapaikan vierestä kalustettu kolmio Pines Resort -nimiseltä asuntoalueelta. Ruoat kokkailemme itse, joten elämä täällä on enemmän kotioloja muistuttavaa kuin täysihoidolla hotellissa asuminen.
Kajakkimme tulivat tänne ruotsalaisten trailerissa, joka kuljetettiin tänne merikontissa. Saamme siis treenailla koko kevään omilla kajakeilla, mikä on tosi hyvä asia. Eipä kulu turhaa aikaa vehkeiden virittelemisiin.
Kaiken kaikkiaan ensivaikutelma paikasta on loistava - uskon että tulemme viihtymään täällä ja treenaamaan kovaa!!!
lauantai 14. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
MOIkka!
Kuvista päätellen vaikuttaa aika miellyttävältä paikalta. Ja onneksi teille on järjestettyä ohjelmaa koritin peluun ja kaikkien muiden seurapiiri leikkien muodossa
-uh
Aika mukavan näköistä eikä taida paleltaa vilukissaakaan;)
Terveisiä
Mamma
Lähetä kommentti