Yebo!

Tervesiä Etelä-Afrikan auringon alta! Aurinko on kyllä pysytellyt tiiviisti piilossa pilvien takana. Sen sijaan olemme saaneet kokea kaikien aikojen sateisimman tammikuun Etelä-Afrikassa - kokemus tämäkin! Onneksi nyt on ollut aika lämmintä (noin +20), mutta kun reilut kaksi viikoa sitten saavuimme tänne, oli keli todella sateinen ja kylmä. Ensimmäisenä aamuna kämpässämme oli +14 astetta, kyllä siinä tätä vilukissaa palellutti... No eipä ole aurinko päässyt pottamaan meitä, se hyvä puoli tässä kelissä :)

Meitä on nyt treenailemasa täällä 6 urheilijaa Suomesta ja kaksi belgilaista (sekä heidän valmentajansa). Meidän valmentajamme Martin lähti eilen takasin kotiinsa Ruotsiin. Viereissä kylässä, jossa käymme puntilla, olemme törmänneet suomalaisiin kestävyysjuoksijoihin ja kävelijöihin.

Leirin alku ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kalle ja Laura myöhästyivät jatkolennolta Lontoosta Johannesburgiin ja näin ollen he viettivät yhden ylimääräisen vuorokauden Lontoossa. Kaiken kaikkiaan heidän matka Tampereelta tänne In da Bunduun kesti lähes 50 tuntia. Ja tätyy vielä mainita, että mun lento Frankfurtista Johannesburgiin sujui mainiosti business-luokassa! Kyllä, kerrankin mulla kävi tuuri ja minut oli valittu reilusta 400 turistiluokanmatkustajasta. Pääsin siis siemailemaan shamppanjaa business-luokkaan jo ennen koneen nousua ja nukkumaan vaakatasossa. Ihan jees! ;)

Kajakit olivat perillä Johannesburgissa odottamassa meitä, mutta kesti kaksi päivää, että saimme ne tullattua. Nyt siis tiedämme, että Etelä-Afrikkaan ei ole kovin helppoa saada tavaraa tuotua, kannattaa siis varata aikaa tulliviranomaisten kanssa (vinks vinks). Lisäksi kajakit olivat vahingoittuneet jonkin verran kuljetuksessa, joten olemme joutuneet paikkaileman niitä täällä vähän ennemmän ja vähemmän. No pinnalla tuntuvat kuitenkin pysyvän.

Mulla on ollut eilisestä asti vähän vatsatautia, muuten olemme pysyneet terveinä. Nyt vain odottelemme, että sateet lakkaisivat ja pääsisimme nauttimaan auringosta!

ps. Yebo on afrikaansia ja tarkoittaa "hei"! Hyvä tapa tervehtiä paikallisia tummaihoisia, saa aina varmasti iloisen vastauksen ja hymyn!

pps. Ja tässä kohdassa on "special thanks to" Mikalle, jonka kännykän gprs-yhteyden päästä pääsemme päivittäämään tätä blogia. Ihmeellistä tämä nykytekniikka... Silloin kun me olemme aloittaneet leirielämän ulkomailla, meillä ei todellakaan ollut mitään kännyköitä. Sunnuntai-iltaisin kipitettiin puhelinkoppiin soittamaan kotiin kuulumisia. Those were the days...