Näiden Espanjassa vietettyjen vuosien aikana olemme oppineet "survival-espanjan", eli ikinä ei ole ulkona tarvinut nukkua tai olla nälissään, sen takia että ei olisi osannut hoitaa asiaa espanjaksi (+elekielellä). No ollemmehan molemmat myös hieman opiskelleet espanjaa, Kalle luki alkeiskurssin ammattikorkeassa ja minä olen lukenut alkeet kahteenkin kertaan - ensin lukioaikana Lahdessa kansanopistossa ja myöhemmin vielä yliopistolla. Sanavarastomme ei ole kovinkaan laaja, eikä kielioppi ole hallussa, sen sijaan kynnys käyttää sitä vähäistäkin osaamista on matala! Varsinkin Kalle on ihailtavan rohkea hoitamaan asioista espanjaksi.
Pakko on saanut meitä madaltamaan kynnystä käyttää espanjaa, olemmehan vuosien aikana esimekiksi asuneet vuokralla monessakin eri asunnossa täällä, ja usein meidän espanja on parempaa kuin paikkallisten englanti... Nyt viimeisimpinä vuosina, kun olemme asuneet täällä harjoituskeskuksessa, emme valitettavasti ole pääseet harjoittamaan kielitaitoamme niin paljoa kuin "kaupungilla" asuessamme.
Mistä tämä kaikki nyt juuri tuli mieleen? Eilen illalla oli todella hauska tilanne hotellihuoneessamme kun puhelin soi ja Kalle vastaa:
Kalle: Haloo!
Hetken hiljaisuus (puhelimeen haluttiin Pabloa tms...)
Kalle: No, Kalle aqui! (ei, täällä on Kalle)
Taas hetki hiljaa (toisessa päässä luuria paljon puhetta espanjaksi)
Kalle: Habitacion tres tres tres (huone 333)
Hiljaisuus (nyt oltiin jo hetki hiljaa toisessakin päässä, sen jälkeen todennäiköisesti vuolassanaiset pahoittelut)
Kalle: De nada. Grasias. Buenas noches. iAdios! (tosi kielimies vetäisi loppuun kaikki fraasit, jotka osaa).
Minä tuijotin monttu auki Kallea ja kuuntelin tätä keskustelua, se kulki niin loistavasti eteenpäin. Oli kuin mies juttelisi puhelimessa päivittäin espanjaa... Vau!
maanantai 31. maaliskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti