torstai 27. maaliskuuta 2008

Sevilla

Täällä sitä taas ollaan, tutussa Espanjassa ja Sevillassa. Emme ole enää edes laskuissa perillä, kuinka mones leiri tämä meille on täällä Andalucian pääkaupungissa. Joka tapauksessa aika mones, Kalle on ollut täällä enimmäisen kerran vuonna 1995 ja minä 1996.

Tänne on aina mukava tulla, koska treenaamiseen täällä on oivat puitteet. Asumme ja treenaamme melonta- ja soutukeskuksessa, josta löytyy kaikki mitä tarvitsemme treenaukseen. Ruokaa tarjoillaan kolmesti päivässä, hotellihuoneesta on matkaa treenaamaan noin 50 metriä ja melojille suunniteltu punttisali löytyy samalta alueelta. Treenaamme joessa, joka kulkee kaupungin halki. Itse asiassa joenpätkä, jossa melommme on itse pääjoesta Guadalquiviristä kaivamalla tehty suljettu sivuhaara, joten joki ei virtaa. Ainoana haittapuolena täällä on välillä ruuhkat vesillä, aika monet muutkin kun ovat huomanneet, että tämä on hyvä paikka treenailla. Pakittajia (eli soutajia) pitää siis muistaa varoa, raukat kun eivät näe mihin ovat menossa ja meinaavat välillä soutaa meidän melojien päälle...

Eilen meillä oli sis matkapäivä, joka meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Barcelonassa meillä oli niin tiukka koneenvaihto, että laukut eivät ehtineet kanssamme samaan koneeseen. Onneksi saimme laukut ja melat eilen illalla, joten tänään pääsimme heti aamusta tosi toimiin eli treenailemaan. Meitä suomalaisia on täällä nyt 12, joten on ihan mukavaa olla vähän isommalla porukalla liikkellä.

Ei kommentteja: