tiistai 4. maaliskuuta 2008

Liikenteestä

Ylen uutisotsikoista sattui juuri silmään mielenkiintoinen uutinen: "Etelä-Afrikan teillä synkkä viikonloppu". Uutisen mukaan sunnuntain ja maanantain aikana täällä kuoli 39 ihmistä liikenneonnettomuuksissa. Kuulostaa suoraan sanottuna hurjalta, mutta tämän maan liikenteen kokeneena ei mikään ihme! Välillä kun liikenne täällä tuntuu hieman kaoottiselta (eikä pelkästään sen takia, että ajamme tien vasemmalla puolella ja vaihteita pitää vaihtaa vasemmalla kädellä...) ja ne kuuluisat tilannenopeudet ovat aikas kovia. Ja kun joukkoon mahtuu niin isoja hienoja länsiautoja kuin todella täyteen ahdettuja "kleinbusseja" (unohtamatta pickuppien lavoilla matkustavat), on sekamelska valmis.

Täällä ei ole mikään ihme esimerkiksi törmätä jalankulkijoihin moottoritiellä, moottoritienvarsi on täysin hyväksyttävä liftauspaikka. Moottoritietä ylittävistä jalankulkijoista varoitetaan jopa liikennemerkein! Muita meille hieman oudompia liikennemerkkejä ovat myös autokaappauksista varoittavat merkit ja sarvikuonovaroitukset. Tämä on kuitenkin lempparimme, voisi jopa olla sopiva Suomen teille:

"Arrive alive. Don't fool yourself, Speed kills"
Suoraan suomennetuna: Hengissä perille. Älä huijaa itseäsi, vauhti tapppaa.


ps. Täytyy vielä mainita, että Lonely Planetin mukaan Etelä-Afrikassa kuolee vuosittain 10 000- 15 000 ihmistä liikenteessä (eli jopa 40 ihmistä päivässä!). Kukaan ei tiedä tarkkaa lukua, kun eihän täällä edes tiedetä mikä maan todellinen väkiluku on. Todennäköisesti aika moni liikenteessä menehtynyt, varsinkin ne moottoriteiden varrella hortoilevat jalankulkijat, jäävät kirjaamatta tilastoihin.

3 kommenttia:

Mamma kirjoitti...

Aika hurjan näköistä, taitaisi olla paree teidänki pysyä siellä maatilalla;)
Eikös vieläkään ole koiranpentuja ilmaantunut?
Täällä jälleen talvipäivä ja satelee hieman lunta

Jenni kirjoitti...

Koiranpentuja edelleen odotellaan... Itse asiassa luulivat eilen illalla, että syntyisivät viime yönä, mutta ei vieläkään tulleet. Lounaan aikaan tieto oli, että nyt se sitten alkaisi... Synnytys saattaa kestää melkein päivän, kun pentuja tulee niin monta. EHKÄ siis huomenna päästään katsomaan pentuja...

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!
Olipas taa muka lueskella teidän kuulumisia. Mielestän mokkula on aika kova kaveri niin me vaan Kallen kanssa voitiin mesetellä viime viikolla ei voi kun ihmetellä tätä maailmaa. Mitäs Anne?
uku